lauantai 6. heinäkuuta 2013

Suomessa kesälomalla

Kun tytöiltä loppui koulu, lähdimme heti Sharm El Sheikhiin yhdeksäksi päiväksi lomailemaan. Takaisin Kairoon lensimme Sharmista 29.6. yhdeksän maissa illalla. 

Kesäkuun viimeiseksi päiväksi oli kaavailtu laajoja mielenosoituksia, koska presidentti Mursi oli ollut vallassa vuoden. Päätimme varmuuden vuoksi jäädä suoraan Kairon lentokentälle odottamaan lentoamme, joka lähtisi 3.30 yöllä Amsterdamiin.

Kun saavuimme lentokentälle, niin jouduimme vaihtamaan terminaalia. Menimme sinne bussilla, joka oli aivan täyteen ahdettu. Ja vaikka bussi oli aivan täynnä niin yhden suurperheen matkatavarat sinne vielä laitettiin kattoon saakka ja osa ihmisistä roikkui ulkopuolella. Bussissa paikalliset miehet nousivat ja tarjosivat minulle istumapaikkaa ja myös toiselle sisään tulleelle naiselle.

Saavuimme sitten Terminaali 1 odotustilaan. Joku oli aiemmin kirjoittanut sosiaalisessa mediassa, että Kairon lentokentällä oli kaaos. Ei siellä mitään kaaosta ollut, vaan paljon ihmisiä odottamassa lentoja. Menimme kahvilaan ottamaan iltapalaa. Pasi oli soittanut kuskimme hakemaan hänet kotiin. Kentällä ei kuitenkaan päässyt matkatavaroiden ja lippujen tarkastuspisteeseen kuin kolme-neljä tuntia ennen lentoa ja Pasi jäi odottamaan meidän kanssamme siihen saakka.

Kun pääsimme turvatarkastuksesta eteenpäin, kaikki olikin rauhallisempaa. Kiertelimme vielä ostamassa viimeisiä tuliaisia ja tytöt näkivät muutamia koulukavereitaankin.

Koneemme Amsterdamiin oli KLM ja se olikin jumbojetti. Kone oli aivan täynnä, koska Kairosta oli lähdössä paljon paikallisia ihmisiä pois. Amsterdamista lensimme Helsinkiin ja sieltä jatkoimme bussilla Tampereelle yöksi vanhimman tyttäreni luokse. Suomessa olemme heinä-ja elokuun. Tukikohtanamme on kesämökkimme Keihärinkoskella.
 




Egyptin muuttunutta tilannetta seuraamme sekä uutisista että mieheni kautta, joka on edelleen Kairossa. Katsotaan kesän aikana, mihin tilanne siellä kehittyy. Toivottavasti pääsisimme palaamaan takaisin Kairon kotiimme syyskuussa.












                                   
                     Hyvää kesää !!  

metsämansikoita



 
mökkimme rantasauna

                        
illan hämärtyessä näkymä mökkimme portailta laiturille