perjantai 8. marraskuuta 2013

Viikkoni Kairossa

Kun saavuin Kairon lentokentälle 28.10.  oli mieheni vastassa. Hän erottui todellakin väenpaljoudesta, koska hän lauloi " Niin minä neitonen sinulle laulan..." ja heilutteli ruusukimppua :) Sain tervetuliaistoivotuksena 22 isoa punaista ruusua, koska olemme olleet 22 vuotta naimisissa. So nice!! 


Mohamed- kuskimme oli saanut autonsa korjattua ja oli myös vastassa. Oli mukava nähdä häntäkin neljän kuukauden jälkeen! Ajoimme samantien kotikulmille ulos syömään ja sen jälkeen kävimme Saudi market- ruokakaupassamme ostamassa viikon ruuat. Tuntui kivalta olla taas täällä vilkkaassa meiningissä!


Alkuviikon päivät menivät tyttöjen ja omien tavaroiden pakkailussa. Juuri olimme saaneet ne hyvin leviteltyä. Skypen välityksellä käytiin tyttöjen kanssa läpi mm.vaatteet seuraavasti: heti mukaan lähtevät, myöhemmin Suomeen tulevat ja Mokattamin turvakotiin vietävät. Tavara taas onneksi väheni ja meni kierrätykseen! Olin myös tuonut ison matkalaukullisen pieniä lastenvaatteita ja kenkiä Suomesta turvakotiin vietäväksi. 

Keskiviikkona Pasin egyptiläiset sukelluskaverit olivat järjestäneet perheitten yhteisen illallisen, koska olin Kairossa. Kahdeksan aikaan illalla toinen perheistä saapui hakemaan meidät autollaan kotoamme.  Menimme keskustaan, jonne matka kesti puolitoista tuntia. Liikenne oli tosi takkuista ja syykin siihen selvisi; oli sattunut useiden autojen kolari.


Vierailupaikkamme oli egyptiläisperheen koti keskustan kerrostalossa.  Illallinen oli merellistä ja isäntäperhe vieraanvarainen.  Kaikki oli hyvää, mutta erityisesti jättikatkaravut vartaassa ja kuvan kala. Katselimme sukellusvideoita ja meillä oli mukavaa. Jälkiruuaksi nautimme jäätelökakkua ja tietenkin paikalliseen tapaan teetä mintunlehtien kanssa. Kotimatkalla muutamissa paikoissa oli turvatarkastuksista johtuvia jonoja, mutta emme niihin joutuneet ja olimme kotona puolilta öin.



Torstaina lähdimme heti Pasin töiden jälkeen Ain El Sokhnaan viikonlopuksi Jaz little venice golf resorttiin. Matka Punaisen meren rantaan Kairosta kesti noin puolitoista tuntia.



Tuntui hyvältä päästä rentoutumaan kahdestaan kaikkien pakkailujen ja muuttojen jälkeen. Lämpö & aurinko tuntui ihanalta ja tietenkin Punainen meri on vaan niin paras!





































Palasimme kotiin lauantaina iltapäivällä. Lentoni takaisin Suomeen lähti sunnuntaina 3.11. klo 4 aamulla. Jouduin lähtemään lentokentälle jo puoli kahdeltatoista, koska ulkonaliikkumiskielto alkoi kello 01 ja kuskin piti olla sitä ennen jo takaisin kotona. Aika lentokentällä vierähti kuitenkin nopeasti. Lentoon noustessa katselin haikeana Kairon valomeren himmenemistä...
 










tiistai 29. lokakuuta 2013

Egyptiläisen kissaperheen puuhia

Viime keväänä valkoinen kissa alkoi liikuskella pihassamme.Vein sille aina kissanruokaa silloin tällöin ja annoin sille nimeksi Valko.

Poissaollessamme kissa oli saanut neljä pentua. Kun mieheni tuli takaisin Kairoon, hän ruokki niitä ja antoi olla etupihallamme.

Tulin itse 28.10. - 3.11. väliseksi ajaksi Kairon  kotiimme. Olohuoneemme pääty on täysin lasia, joten siitä on ollut hauska seurata kissaperheen touhuja puutarhassamme. Jouduin ottamaan kuvat kissoista lasin läpi, joten ne eivät ole kovin laadukkaita.


Tässä kissaperheen esittely: 

"Ramses" on kissapentueen
vahvin ja nälkäisin kaveri.















"Täplällä" on pallomaisia täpliä edessä...






 




...ja takana...
Se on hyvin utelias.










"Nöpö" on joukon pienin ja heiveröisin. Se seuraa eniten myös emoaan.








"Kleopatra" on innokas leikkijä.








Tässä koko porukka ruokailemassa emon kanssa.




Lisäksi joukkoon on liittynyt hiukan muita pentuja kookkaampi  yksinäinen pentukissa. Nimeän sen Tikru junioriksi, koska se muistuttaa vähän meidän Tikrua.
 

Aamulla ne nukkuivat kaikki toistensa kanssa kerällä ulkosohvalla. Tikru junior oli nukkumassa eri tuolilla. Pasi vei niille märkäruokaa. Pennut ovat jo niin isoja, että ne pystyvät kaikki sitä syömään. "Nöpö" tuli kupille vasta, kun muut olivat syöneet. Vieras pentu ei kupin lähelle päässyt, siitä emo piti kyllä huolen.

Syönnin jälkeen kaikki rupesivat emon johdolla pesemään. Sitten alkoi väijytysleikit, josta  videopätkä. 



Pennut jäivät leikkimään, kun emo lähti hakemaan lisää ruokaa. Pian se kantoikin, jotain linnun liha-luupaloja,  jotka oli roskiksesta löytänyt. Pennut nuoleskelivat niitä, mutta eivät oikein pienillä hampailla saaneet mitään irti. Emo kävi hakemassa useita samanlaisia paloja.

Puolenpäivän maissa koko jengi rupesi nukkumaan; kaikki yhdessä kasassa, paitsi Tikru junior oli yksin,  kuitenkin muun pesueen läheisyydessä. Kai sille on turvaa muista, vaikka sitä ei joukkoon huolittu. Tulee mieleen Ruma ankanpoikanen satu....   

Samanlaista meininkiä jatkui sitten loppupäivän...

tiistai 1. lokakuuta 2013

Koti Muuramessa ja Kairossa

Olemme asuneet viimeiset pari viikkoa pienessä kalustetussa kaksiossa Muuramen keskustassa.




Välillä meitä on asustellut siinä koko viisi henkinen perheemme, mutta tällä hetkellä Elli,Viivi ja minä. 

Sopu on antanut sijaa...Vaatteet on purettu kaappeihin ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen. Tytöt käyvät entisiä koulujaan ja hengailevat kavereidensa kanssa. Kyllä täällä Suomessa huomaa, miten mutkatonta lasten meneminen ja tuleminen on verrattuna suurkaupunkeihin. Olen itsekin palaillut vähitellen työelämään ja tehnyt sijaisuuksia. On ollut hauska nähdä vähän erilaisia systeemejä ja työyhteisöjä. Aloitin myös kuorolaulun Jyväskylän Naislaulajissa. Intoa ja haastetta lauluun riittää ! 

Omaan kotiimme pääsemme muuttamaan viikon kuluttua ja se tuntuu ihanalta! Monia asioita osaa taas varmaan arvostaa kodissa matkalla olon jälkeen. Saas nähdä, mitä kissamme tuumaa meistä.


Muutto takaisin Kairon kotiimme on vielä epävarmaa ja siihen vaikuttaa moni asia. Marraskuussa olisi kyllä tarkoitus lentää koko perheen kanssa Egyptin Hurghadaan viikoksi lomailemaan alkuperäisen suunnitelmamme mukaan. Tällä hetkellä ei ole enää matkustuskieltoa Punaisenmeren lomakohteisiin. Toivotaan, että pääsemme reissuun! 


Pasi lensi Kairoon 23.9. Hänen täytyy hoitaa siellä sekä työ- että kotiasioita. Turvallisuustilanne on Egyptissä vielä epävakaa, mutta kotimme alueella on ollut rauhallista. Pasin ei ole tietenkään mukavaa olla siellä ilman perhettä, mutta näillä mennään toistaiseksi. Viikonloppuisin hän käy ystävien kanssa sukeltamassa Punaisella merellä. Toivottavasti saisin blogiini häneltä jutun yhdestä sukellusretkestä. 









Mieheni löysi myös nopeasti uuden egyptiläisen perheen! Nimittäin kissa, josta kirjoitin keväällä blogissanikin, oli saanut poikaset meidän ollessa Suomessa! 
Neljä emonsa väristä pentua majailee etupihallamme makuuhuoneen ikkunan alla.

Kun Pasi menee lähelle, emo puolustaa agressiivisesti poikasiaan ja hän on jättänyt vähän kauemmaksi kissanruokaa, joka on kyllä tehnyt kauppansa. Toivottavasti ruoka antaa emolle energiaa pesueensa ruokkimiseen. Onneksi en ole paikalla, sillä haluaisin tietysti ottaa kaikki lemmikiksi...Laitan parempia kuvia pesueesta, jahka mieheni pääsee lähemmäksi niitä.


Syyslomallamme mieheni tulee myös Muuramen kotiimme. Saattaapi olla, että lähden käväisemään syysloman jälkeen Kairon kodissa, mutta katsotaan...


                             Hyvää syksyn aikaa kaikille!

Sateen jälkeen mökkimme maisemia






tiistai 3. syyskuuta 2013

Kairon kotiin palaaminen mietityttää

Lähdin 30.6. tyttöjen kanssa Kairosta Suomeen lomalle. Tällöin oli tiedossa, että Mursi syöstään vallasta ja että Egyptissä alkaa myllerrys. Mieheni jäi edelleen Kairon kotiimme tekemään töitä. Hänen työpaikkansa lähistöllä Nasr cityssä kuitenkin oli usein mielenosoituksia heinäkuun aikana ja välillä töihin meno estyi kokonaan muuttuen kotona tehtäviksi etätöiksi.


Oman Kairon kotimme alueella (n. 30 km keskustasta) oli pääasiassa kuitenkin rauhallista. Ramadan jälkeen sitten 14.8. päätettiin mielenosoittajien leirit hajoittaa ja alkoi verilöyly. Tällöin miehelläni ei ollut työpaikalle menemistä, sillä se sijaitsi Rabaa-aukion läheisyydessä. Hän lensi juuri sopivasti Suomeen lomalleen. 14.8. Egyptiin julistettiin kuukauden mittainen hätätila. 

New Cairossa ruokakauppamme ympäristöä...

Lentomme takaisin Kairon kotiimme olisi ollut 29.8., mutta koska tilanne on mieheni työn jatkon kannalta epäselvä, emme lähteneet takaisin. Tytöt aloittivat koulunsa viime viikolla täällä Suomessa, ja ovat kouluissa ainakin jouluun saakka. Koulu on lähtenyt mukavasti molemmilla käyntiin. Suomen kouluun oli helppo palata, koska asioita hoidetaan täällä niin joustavasti ja kaikki oli tuttua.

Yläkerrasta on maisemat Laajavuoreen ja hyppyrimäki näkyy taustalla
Asumme toistaiseksi ystäviemme yläkerran asunnossa Jyväskylän Harjun kupeessa ja viikonloppuja mökillä, kunnes jatkot selviää. Perheellämme on täällä kaikki välttämätön, mutta suurin osa tavaroistamme on Kairossa. Kun on majailtu siellä sun täällä niin huomaa, että aika vähällä tavaramäärällä sitä tulee loppujen lopuksi toimeen... 
 
Seuraan päivittäin tapahtumia uutisten ja Egyptissä asuvien ystävieni kautta. Välillä tietotulva ahdistaa, eikä jaksa enää ottaa vastaan ikäviä uutisia, mutta toisaalta haluaa olla selvillä maan asioista. Monilla on ollut huoli perheestämme ja meidän tulevaisuudesta. Meillä ei ole täällä eikä myöskään Egyptissä ollut mitään hätää. Arkielämä egyptiläisillä on kuitenkin hankaloitunut entisestään ja se on äärettömän surullista ja siitä olemme hyvin huolissamme...

Monet kysyivät, kun tulimme Suomeen, että eikös se ole hyvä kun pääsitte takaisin Suomeen? Tietenkin oma kotimaa on rakkain! On kuitenkin hyvä nähdä muita maita ja kulttuureita avartaakseen omaa maailmankatsomustaan. Jo tämä puolikin vuotta avarsi sitä paljon!

Menisin mielellä takaisin jatkamaan aloitettuja projektejani ja tapaamaan ystäviäni, mutta tässä epävakaassa tilanteessa on tyttöjen hyvä olla täällä koulussa ja normaalissa arjessa kiinni. 

Toivoisin, että mieheni työ jossain muodossa voisi siellä jatkua. Projekti nojaa kuitenkin vahvasti sekä suomalaisten että saksalaisten asiantuntijoiden työpanokseen Egyptissä. Mikäli ulkoministeriöiden matkustusohjeissa kehotetaan välttämään matkustamista Kairoon ja mikäli uutiset jatkuvat ikävinä, on vaikeaa saada asiantuntijoita matkustamaan sinne.

Tällaista epävarmuutta on siis meidän elomme tällä hetkellä. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä tavalla tai toisella! Se on kuitenkin varmaa, että Egyptillä ja sen ihmisillä on paikka sydämessämme aina, kävi miten kävi. 
Ja taas mennään...!!!!

Jatkan edelleen blogini kirjoittamista ja pidän teitä ajantasalla, joten pysykää kuulolla;)


tiistai 27. elokuuta 2013

Ristiin rastiin Suomea

Lähtiessämme kesälomalle Kairosta Suomeen ajattelin, että Keihärinkoskella sijaitseva kesämökkimme olisi pääasiallisin tukikohtamme. Minulle se sitä olikin. Nautin siellä olosta lähisukuni kanssa erittäin paljon.



Ellin ja Viivin kesään kuuluivat kuitenkin ystävät Muuramessa ja Jyväskylässä. Muuramen kotimme oli vuokrattu, joten tytöt kiertelivät siellä täällä yöpyen monissa eri paikoissa ja välillä mökillä.


Matkailu avartaa myös kotimaassa....kyllä! Tänä kesänä on tullut kierreltyä useita Suomen paikkoja ihastellen niitä ja upeita maisemia. Tietenkin Egyptissä asuminen omalta osaltaan on myös vaikuttanut siihen, että Suomea katselee taas toisin silmin. Ovathan nämä maat hyvin erilaisia, mutta molemmat upeita maita.



Helsingissä koulutuksessa käydessäni istuin puiston penkille vain seurailemaan ohikulkevia ihmisiä ja liikennettä. Ihmiset ja meno ovat niin erilaista; rauhallista verrattuna Kairoon...




Riihimäellä vierailin ystäväni perheen luona. Kesäteatterin musikaali, näköalapaikka,  idylliset puutalokadut, hyvä seura, pihan terassi ja  junalla matkustaminen edustivat kaikki Suomen kesää parhaimmillaan!






Savonlinnassa kesäperinteisiin kaupungilla kuuluivat tietenkin lörtsyt torilla ja jätskit lippakioskilla sekä  Olavinlinnan maisemat. Savonlinna on aina lähellä sydäntäni,  sillä siellä oli minun mummola sekä sukulaisia, opiskelin siellä viisi vuotta ja mieheni on myös kotoisin sieltä.










Pyynikin näkötornissa tyttäret. Näsineula taustalla.
Tampereella on tullut käytyä tänä kesänä useaan otteeseen, koska esikoisemme asuu ja opiskelee siellä. Kaupunkiin en ollut aiemmin kunnolla tutustunut, mutta nyt kiertelimme Tamperetta ristiin rastiin. Ihastuin kaupungin kauniisiin rakennuksiin, Pyynikin maisemiin ja tunnelmallisiin ravintoloihin. Täällä olisi kiva itsekin olla opiskelijana!



 










Kouvolasta noin 30 km päässä sijaitsee Unescon maailmanperintökohde Verla, joka on vanha pahvitehdas. Se oli yksi mielenkiintoisimmista kesän nähtävyyksistä. Suosittelen lämpimästi!  
  





                         Seuraavasta linkistä voit tutustua paikkaan tarkemmin: 
Maailmanperintökohde  Verla
 











Kuopiossa olimme siskon tyttären ihanissa häissä Rauhanlahden kartanossa. 

Viikonlopun aikana kävimme myös Pasin sedän laivalla katsomassa Kuopiota vesiltä käsin.


























Jyväskylässä onkin sitten tullut oltua yllin kyllin. Se on tuttuakin tutumpi kaupunki. Satama on ihan must-paikka. Veneitä on käytävä katsomassa.




KIITÄN kaikkia sukulaisia ja ystäviä, jotka majoititte minua ja tyttöjä tänä kesänä. Yhteisöllisyydestä puhutaan paljon. Tänä kesänä olemme sitä todellakin kokeneet, sillä meistä on huolehdittu ihanasti joka puolella! 

Lomamme on nyt loppunut ja Egyptin epävakaan tilanteen takia emme vielä ole palanneet Kairoon. Seuraavassa blogikirjoituksessa kerron kuulumisia enemmän tältä saralta.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Suomessa kesälomalla

Kun tytöiltä loppui koulu, lähdimme heti Sharm El Sheikhiin yhdeksäksi päiväksi lomailemaan. Takaisin Kairoon lensimme Sharmista 29.6. yhdeksän maissa illalla. 

Kesäkuun viimeiseksi päiväksi oli kaavailtu laajoja mielenosoituksia, koska presidentti Mursi oli ollut vallassa vuoden. Päätimme varmuuden vuoksi jäädä suoraan Kairon lentokentälle odottamaan lentoamme, joka lähtisi 3.30 yöllä Amsterdamiin.

Kun saavuimme lentokentälle, niin jouduimme vaihtamaan terminaalia. Menimme sinne bussilla, joka oli aivan täyteen ahdettu. Ja vaikka bussi oli aivan täynnä niin yhden suurperheen matkatavarat sinne vielä laitettiin kattoon saakka ja osa ihmisistä roikkui ulkopuolella. Bussissa paikalliset miehet nousivat ja tarjosivat minulle istumapaikkaa ja myös toiselle sisään tulleelle naiselle.

Saavuimme sitten Terminaali 1 odotustilaan. Joku oli aiemmin kirjoittanut sosiaalisessa mediassa, että Kairon lentokentällä oli kaaos. Ei siellä mitään kaaosta ollut, vaan paljon ihmisiä odottamassa lentoja. Menimme kahvilaan ottamaan iltapalaa. Pasi oli soittanut kuskimme hakemaan hänet kotiin. Kentällä ei kuitenkaan päässyt matkatavaroiden ja lippujen tarkastuspisteeseen kuin kolme-neljä tuntia ennen lentoa ja Pasi jäi odottamaan meidän kanssamme siihen saakka.

Kun pääsimme turvatarkastuksesta eteenpäin, kaikki olikin rauhallisempaa. Kiertelimme vielä ostamassa viimeisiä tuliaisia ja tytöt näkivät muutamia koulukavereitaankin.

Koneemme Amsterdamiin oli KLM ja se olikin jumbojetti. Kone oli aivan täynnä, koska Kairosta oli lähdössä paljon paikallisia ihmisiä pois. Amsterdamista lensimme Helsinkiin ja sieltä jatkoimme bussilla Tampereelle yöksi vanhimman tyttäreni luokse. Suomessa olemme heinä-ja elokuun. Tukikohtanamme on kesämökkimme Keihärinkoskella.
 




Egyptin muuttunutta tilannetta seuraamme sekä uutisista että mieheni kautta, joka on edelleen Kairossa. Katsotaan kesän aikana, mihin tilanne siellä kehittyy. Toivottavasti pääsisimme palaamaan takaisin Kairon kotiimme syyskuussa.












                                   
                     Hyvää kesää !!  

metsämansikoita



 
mökkimme rantasauna

                        
illan hämärtyessä näkymä mökkimme portailta laiturille

 


keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Yksi päiväni turvakodilla

Olen käynyt kerran/ pari viikossa egyptiläisen Hope Village Society- kansalaisjärjestön ylläpitämässä katulapsien ja nuorten katuäitien turvakodissa, jonka toimintaa tukee suomalainen kansalaisjärjestö Kulttuurikameleontit ry. Tässä kuvaus yhdestä päivästäni siellä..

Tällä kertaa pakkasin turvakodille mukaani rytmisoittimia,  kuvakortit lauluista, lasten vihkot, värikyniä, pehmopallon, litran juomapullon vettä, nenäliinapaketin ja tietenkin kitaran. Suomesta olin ottanut tyttöjen vanhat Tupperware -piirustuslevyt ja uskon lasten ilahtuvan niistä. Näillä siis mennään tänään!

Kuskini tulee hakemaan minut 9.30 ja lähdemme ajamaan kohti Mokattamia. Sinne on kotoamme noin 20 minuutin ajomatka. Turvakodin portilla soitan ovikelloa. Hymyilevä tyttö tulee aukaisemaan oven ja haluaa kantaa kitaraani. Käyn juttelemassa paikan psykologin kanssa,  joka osaa jonkin verran englantia. Koska lähden pariksi kuukaudeksi Suomeen, niin suunnittelimme jo syksyä ja musiikkihetkien pitämistä. Hän toivoi, että voisin opettaa kitaran soittoa. Ehkäpä voisimme jollain tempauksella hommata turvakodille oman kitaran, rummun ja rytmisoittimia.
  
Turvakoti on kolmessa kerroksessa. Käyn hakemassa varastosta djembe- rummun, jonka kalvo on rikki, mutta menettelee soittaessa ja lähden kiipeämään kolmanteen kerrokseen. Soitan taas ovikelloa, joka kuulostaa linnunlaululta. 4- ja 6- vuotiaat veljekset, Omar ja Ahmed tulevat aukaisemaan. Tuskin pääsen edes sisälle saakka niin molemmat kipuavat syliin... On tervetullut olo!


"Tabla, tabla, guitar" ....eli aloitetaan sitten musiikilla. Pyydän lapset istumaan lattialle ja otan kitaran sekä marakassit esille. Aloitamme Hello- laululla. Sen jälkeen laulamme englanninkielisiä lastenlauluja. Lapset laulavat innolla myös suomeksi osaamansa  Hämä-hämä-häkin ja arabiaksi Piippolan vaaria. He ovat reippaasti mukana.Välillä homma keskeytyy,  kun joku pienistä muksaisee toista päähän marakassilla tai haluaa itselleen soittimen tai niistetään valuvia neniä tai joku pikkusista tulee vetelemään kitarani kieliä tai haluaa syliin tai.... Laulujen laulamista jatketaan sen aikaa, kun lapset siitä jaksavat kiinnostua...


Piirtämishetki

Kun pienimmät lapset menevät nukkumaan, annan "isommille"  (6-7 lasta)  heidän omat pienet vihkonsa sekä värikynät. Porukan nuorimmainen on kiinnostunut enemmän terottamisesta kuin piirtämisestä. Vihkoihin piirretään piirrustuslevyillä monenlaisia kuvioita ja kuvia ja niitä väritetään huolellisesti. Piirrän yhden lapsen toivomuksesta kitaran ja sen jälkeen kaikki haluavat omaan vihkoonsa kitaran....  Kun kaikki keskittyvät piirtämiseen on minulla aikaa leikkiä nuorimmaisen Omarin kanssa piilosta. Se on meidän yhteinen juttu ja sitä Omar jaksaisi tehdä tuntikausia... Täytyy myöntää, että minustakin se on hauskaa! Lopuksi keräämme tavarat takaisin kassiini, että ne säilyisivät ehjänä ja tallessa seuraavaan kertaan. Lähtiessä Omar haluaa vielä syliin ja mujauttaa pusun poskelleni :) Seuraavaan kertaan!

Sitten suuntaan matkaani alimpaan kerrokseen. Pari kertaa viikossa korusuunnittelija pitää nuorille korupajaa. Käyn siellä katsomassa, miten nuoret turvakotilaiset tekevät niitä ja juttelemassa. Joskus soittelemme ja laulelemme samalla. Pienet vauvat kulkevat touhussa mukana, ollen milloin kenenkin sylissä.




Korut ovat kauniita ja niitä on iso kassillinen. Nuoret ovat taitavia! Pyydän yhtä tytöistä kuvaamaan niitä kännykälläni ja hän innostuu niin,  että tulee kymmeniä kuvia ja pitää jo toppuutella. Ostan koruja Suomeen tuliaisiksi. Valinnanvaikeus iskee, koska kauniita koruja on niin paljon.


Kuskini tulee hakemaan minut kahden maissa. Yläkerran ikkunasta kuuluu huuto Sara, Sara (minua kutsutaan sillä nimellä, koska se on myös egyptiläinen nimi ) Vilkutan porukalle ja lähdemme kotia kohti. Kotona kerkeän hetken levähtää ennen kuin rupean laittamaan koulusta tuleville tytöilleni ruokaa.

Syksyllä jatkan käyntejäni turvakodilla, ja voin kirjoitella kuulumisia silloin tällöin. Kevään aikana on muuten ollut useita vapaaehtoistyöntekijöitä Suomesta auttamassa turvakodin arjessa lähes päivittäin. 

Jos haluat auttaa Kairon katulapsia ja nuoria äitejä ja tutustua Kulttuurikameleontti ry:n hyvään toimintaan , niin tässäpä suoraan linkki sivuille     Kulttuurikameleontit ry:n verkkosivut

Tule mukaan toimintaan! Apuasi tarvitaan täällä!