lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kissat kotikulmillamme

Siiri ja Tikru ottaa rennosti 
Muuttaessamme Kairoon  kaksi kissaamme, Tikru ja Siiri, jäivät talonmiehiksi kotiimme. Kissat kiintyvät enemmänkin paikkaan kuin ihmisiin. Tästä syystä niiden elo on sujunut vuokralaisemme ja uuden talon emännän kanssa varsin hyvin tutuissa ympyröissä.


Egyptin mytologiasta löytyy runsaasti viittauksia kissoihin. Kissoja esittävää taidetta ja kissojen muumioituneita jäänteitä on löydetty 4 000 vuoden takaa. Kissoja pidettiin kotieläiminä, ja ne olivat myös hedelmällisyyden symboli. Muinaisessa Egyptissä kissan tappamisesta sai jopa kuolemantuomion.



Täällä Kairossa on paljon kulkukissoja. Oma suhtautuminen niihin täällä on erilaista kuin Suomessa, koska niitä näkee koko ajan joka puolella. Koska ne ovat villiintyneitä, niihin täytyy suhtautua varovaisesti, sillä ne voivat kantaa kaikenlaisia tauteja tai esimerkiksi puraista, mistä voi tulla pahempia seurauksia.

Kotikulmillamme liikkuu noin kymmenisen kissaa. Näis osa on aika hyväkuntoisen näköisiä ja osa taas ilmeisen huonokuntoisia ja laihoja  :( Pöly ja hiekka tekevät niistä likaisen näköisiä ja niiden naamassa ja muuallakin on monilla raapimisjälkiä tappeluista ym.


Kissat "ruokakupilla" Nämä ovat hyväkuntoisia katteja...
Ruokansa kissat saavat osaksi alueen avonaisista roskalavoista. Monenlaista ruokaa menee talouksista roskikseen, mistä sekä ihmiset että eläimet hyödyntävät niitä edelleen -  kierrätystä. 





Ihmiset täällä myös ruokkivat kissoja. Otan itsekin kävelylle lähtiessä mukaan kissanraksuja pussiin ja jätän niitä vähän kauempana kotoa kissoille syötäväksi.
 
Eräs vanha mies ruokki kissoja Kairon keskustassa


Kerran taas yksi kissa naukui etupihallamme armottomasti nälkäänsä, näin ainakin kuvittelin. Sydämeni heltyi ja annoin sille vähän ruokaa - vikatikki. Aamulla heräsimme karmeaan kissojen mouruamiseen ja kun katsoin parvekkeelta, niin meidän tiiliaitamme päällä pensasaitamme oksilla makasi viisi kissaa. Hätyyttelin niitä pois, mutta  vähän ajan päästä koko jengi oli taas valloitanut aidan ikkunamme alla. Päätin katkasin suhteeni kissajengiin lopullisesti. Otin harjan käteeni ja hätistelin sen kanssa kissat pois. Sen jälkeen kissoja ei näkynyt. Tähän myös loppui kissan pissan haju pihallamme. Villikissojen kanssa ei täällä kannata liikaa veljeillä, vaikka kuinka  haluaisikin olla ystävällinen....

Aluksi mietin, että mistä kissat ja koirat saavat vettä, kun täällä on niin kuumaa ja kuivaa. Asuntojen ja puistojen kasveja ja nurmikoita kastellaan runsaasti, ja maassa on siellä täällä vesilammikoita. Näistä kissat ja koirat sammuttavat janoaan. Tosin elävä ravinto pitää myös nestettä sisällään.


Takapihallamme on korkea muuri ja puu, jota pitkin kissat joskus kulkevat pihamme läpi muurin päälle.  







Eräänä aamuna valkoinen kissa nukkui ulkosohvallamme kauniisti kerällä, enkä hennonut sitä herättää. Se nukkui siinä autuaasti koko päivän. Välillä se kävi juomassa meidän pikkuisesta koristealtaasta. Kissa kävi tirsoilla muutaman päivän ajan. Teki mieli ottaa siitä kissa itselleen, mutta asuntoomme ei saa ottaa lemmikkieläimiä! Enää ei kissaa ole näkynyt...

 

 

3 kommenttia:

  1. Ihana toi valkonen kisu!!!

    VastaaPoista
  2. Kissat ovat niin ihania! Mutta tämä kertomus on kyllä hyvä muistutsu, ettei villikissojen kanssa voi tutustua, vaikka kuinka hellät tunteet viriäisivät. Omalle kissalle piti myös hankkia kissanhoitaja tulevaa Egyptin matkaa varten...t. MR

    VastaaPoista
  3. Hei ja terveisiä Suomesta
    Olen yksi aCat & liCat - tekijöistä :) teemme käsityönä uniikkeja kissanleluja sekä muita kissamaisia tuotteita. Hyväntekeväisyys on myös lähellä sydäntämme, ja olemmekin lahjoittaneet leluja kodittomille löytökissoille ympäri maailmaa.
    Löysin sivusi ja jutun kissoista. Olemme jo aikaisemmin olleet faneja EMRO:n sivulla, mutta nyt ajattelin kysyä sinulta, että tiedätkö tätä Cairon kissapaikkaa http://www.emaurescue.org/contact.php
    - heille meidän lelujamme ei ole vielä mennytkään ja paikka kiinnostaisi meitä :) Olisiko mahdollista sinun kauttasi toimittaa leluja perille ja saada muutama valokuvakin? Ehkä voisit tehdä jutun blogiisi tästä eläinsuojeluorganisaatiosta :)

    Jään innolla odottamaan viestiäsi sähköpostiimme
    acatlicat(at)gmail.com
    ja meidät (ja lukuista tuotekansiomme ja hyväntekeväisyyskohteemme) löytää facebookista:
    www.facebook.com/aCatliCat

    Onhan Egyptillä pitkät perinteet kissojen suhteen ;) joten tämä olisi todella mielenkiintoinen juttu meille ja varmasti myös sinullekin.

    Ystävällisin terveisin, satu

    VastaaPoista